Henkilökunta

LEHA
Juha Lehtinen

Minulla on vuosien kokemus niin purjehduksesta kuin moottoriveneilystä. Olen toiminut Suomen Purjelaivasäätiön kipparina jo 90-luvulta alkaen. Atlantin ylityksiä on Suomen Purjelaivasäätiön kuunari Helenalla ja s/y Vahinella sekä Merivoimien entisellä koululaivalla miinalaiva Pohjanmaalla.
Olen purjehtinut Itämerellä, Pohjanmerellä, Atlanttilla, Karibianmerellä ja Intian Valtamerelläkin.
Ammatiltani olen meriupseeri, joten kokemusta on myös laivaston alusten päällikkyydestä.

Tällä hetkellä olen Lahden Purjehdusseuran kommodori ja tänä kesänä toimin myös Skipperi.fi -kouluttajana ja aluevastaavana Lahden alueella.

Olen suorittanut Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n veneilykouluttajakurssin. Lisäksi olen SPV:n mittamies, kilpailunjärjestäjä ja purjehdustuomari. Pätevyyskirjoja merenkulun ja veneilyn osalta on lisäksi kauppalaivaston perämiehen pätevyys, vuokraveneen kuljettajakirja, kansainvälinen huviveneenkuljettajakirja sekä CEVNI-tutkinto. Meripartiotaustani vahvistaa kokemusta ja koulutusosaamistani.

Olen rauhallinen ja turvallinen opettaja. Pyrin esittämään asiat selkeästi ja havainnollisesti.

”Sail away from the safe harbour.
Catch the trade winds in your sails.
Explore. Dream. Discover.”
– Mark Twain –

Tavoitat minut puhelimitse: 0400-512466
ja sähköpostilla: baycitysailing@gmail.com